Tai no jos kirjaimellisesti ajattelee, niin agility pikemminkin aiheuttaa haavoja (viimeisimpien treenien jäljiltä polvessa mustelma ja molemmat kämmenet ruvilla), mutta huolet ja murheet jäävät kyllä agilitytreenien ajaksi kentän reunalle.
Maanantaina Ojangossa tehtiin Kirpun kanssa takaakiertoja kovasta vauhdista. Yhden kerran sain tulemaan kokonaan hypyn ympäri, mutta muut otti muistaakseni oikein ja toistojen kautta sain itsekin uskallusta liikkua rohkeammin ja lopettaa varmistelut joka mutkassa. Otettiin myös muutama A:n alastulo sekä loppuun yksi irtoamissuora, nämä kaikki etupalkalla ja kerrassaan hienosti ja vauhdikkaasti.
Waltteri palasi pitkältä (puolentoista kuukauden?) agilitytauolta myös "treenailun" pariin eli juoksenteli esteitä vähän miten sattuu, järjellisyydestä saati ohjaamisesta ei juuri ollut tietoa. Innokas oli!
Keskiviikkona käytiin Waltterin kanssa hauskuuttamassa treenikavereita ryhmätreeneissä, kouluttajana meillä on nyt kevätkaudella Soile. Oispa ollut videokamera mukana niin saisi jakaa sitä taidonnäytettä vähän laajemmallekin porukalle! Pööpi tuli treeneihin intoa puhkuen, mutta se viimeinenkin jäljellä oleva aivosolu oli tainnut unohtua kotiin.
Lähdössä ei pysynyt, tai siis ei karannutkaan mutta hyppeli itsensä aina ekaan rimaan kiinni (turhaan siis haukun tätä poikaa tyhmäksi, se ei ainoastaan tiedä eroa kisan ja treenin välillä vaan myös treenin ja treenin välillä). En jaksanut puuttua kovin isosti - tässä asiassa ei treenaaminen ole missään vaiheessa uraa tuottanut meille mitään tuloksia ja ensi kesä on kuitenkin Waltterin viimeinen kisakesä, joten who cares? Ykköseltä kolmoselle (eli avokulmakepeille ahtaalla sisäänmenolla ja niin, että oli käytännössä pakko päästä leikkaamaan toiselle puolelle) oli meille jo mahdottomuus, joten parin yrityksen jälkeen tyydyttiin yhteen onnistumiseen kakkoselta kolmoselle ja jatkettiin siitä eteenpäin. Seuraavaksi hinkattiin väliä 3-6, kun Waltteri eksyi väärille esteille (en kyllä väitä, että ohjauskaan olisi ollut virheetöntä) tai jätti kepit kesken tai kun minä sekosin omassa rytmissäni ja kynnin kontallani pitkin kenttää. Yhteen putkeen ei osuttu ekalla kerralla suun kohdalta vaan yritettiin kyljen läpi, pari muuta putkea kyllä löytyi silloin kun ei pitänyt. Itse varmistelin välillä liikaa pois vääriltä esteiltä ja unohdin ohjata oikeille, välillä taas olin niin poikki, että en muistanut enää ohjata minnekään. Kannustavat treenikaverit huusivat jossain vaiheessa kentän reunalta "hyvin menee!" ja nauroivat räkäisesti päälle - ja Pööpi se lompsotteli omilla kaarillaan osuen välillä oikeille esteille, välillä väärille ja välillä ei millekään ihan sen mukaan, mihin onneton ohjaukseni sattui milloinkin osoittamaan.
Kaikki kohdat alkua ja ihan loppua lukuunottamatta saatiin kyllä jossain vaiheessa onnistumaan ohjausta tarkentamalla, mutta kovin pitkiä ehjiä pätkiä ei saatu aikaiseksi ja ne lyhyemmätkin vaativat aikamoista vääntöä :) Tätä tosiaan on agility Waltterin kanssa, alkaa taas muistua mieleen. Osaanpahan arvostaa Kirppua entistä enemmän, kun se palailee agilityn pariin keväämmällä, vaikka salaa taisin vähän tykätä tästä waltteriagilityn paluusta myös :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti