SM-kisat Oulussa 12.-14.6.

Aloitettiin matkanteko SM-kisapaikkakuntaa Oulua kohti keskiviikkoiltana siirtymällä Narun treenien jälkeen mökille Kangasniemelle. Torstain tein etänä mökiltä käsin ja perjantaina aamulla jatkettiin Kirpun ja Narun kanssa Oulun suuntaan. Waltteri jäi mökille Nestin ja vanhempieni kaveriksi juhannukseen saakka.

Perillä kisapaikalla oltiin joskus puoli kahden aikoihin. Olin ilmoittanut Kirpun varmuuden vuoksi molemmille perjantain radoille, mutta alunperinkin tarkoituksena oli kisata vain toinen. Hyppäri onneksi oli aikataulussa ensimmäisenä ja sille siis osallistuttiin. Vähän oli yhteinen rytmi hakusessa, liekö syynä nopean tuntuinen alusta vai Kirpun viikko aiemmin alkanut juoksu vai mikä. Väliäkö tuolla, siksihän näihin iltakisoihin mennään, että saadaan tuntumaa kisakenttään, järjestelyihin sekä koiran meininkiin. Ilman tulosta siis jäätiin hyppärillä.

Muuten perjantain ohjelmassa oli leirin pystytys sekä ilmoittautumisten hoitaminen kuntoon niin omalta kuin joukkueenkin osalta. Joukkueen ilmoittamisessa oli taas tavanomaista säätöä suuntaan ja toiseen, joten kisapaikalta päästiin lähtemään vasta seitsemän jälkeen, vaikka kisahommat olivat meidän osalta ohi jo puoli viiteen mennessä.

Kisateltta valmiina viikonlopun koitoksiin

Majoitus meillä oli meren rannalla Eedenissä, Sari ja Riia tulivat kavereiksi huonetta jakamaan. Kun oltiin asetuttu, siirryttiin hotellin ravintolaan päivällistä syömään. Ruokaa odotellessa alkoi huono olo hiipiä mahaan ja päähän, ja olisin halunnut vaan käydä ravintolan penkille makaamaan. Muutaman haarukallisen ruokaa sain pakotettua itseni syömään, vaikka pelkkä haarukan nostaminen tuntui melkein ylivoimaiselta, pureskelusta puhumattakaan. Aika pian oli pakko luovuttaa ja siirtyä hotellisänkyyn makaamaan. Kuumekin alkoi nousta ja etova olo ottaa entistä suurempaa otetta. Pahoinvointilääkkeen avulla selvisin illan vielä oksentamatta, mutta yöllä piti jo viettää aikaa myös vessan lattialla.

Mökillä oli sairastettu mahatautia muutama päivä ennen meidän menoa sinne. Äiti oli pessyt mökin lattiasta kattoon epidemian jälkeen, desinfioinut paikat ovenkahvoja myöten. Sari totesi oireet Noro-virukselle tyypillisiksi ja sanoi, ettei mikään määrä desinfointia tapa pöpöä kokonaan muutamassa päivässä tai estä varmasti tartuntaa, joka tapahtuu äärimmäisen pienestä altistuksesta. Hotellin respasta saatiin käsidesiä ja läjä käsipapereita, joiden avulla (ja Sarin ohjeilla) yritettiin toimia niin, että riski Sarin sairastumisesta olisi mahdollisimman pieni.

Varoitin Hannaa jo perjantai-iltana tilanteesta, että Heini ja Nekku tietäisivät varautua mahdollisesti starttaamaan HSKH:n minijoukkueen ensimmäisenä koirakkona aamukahdeksan jälkeen minun ja Kirpun tilalla. Yön oksentelujen jälkeen joukkuekisan väliin jättäminen oli itsestäänselvyys, joten aamulla vielä uusi puhelu Hannalle ja vaihdon vahvistaminen. Sari kantoi aamiaiselta lasin mehua ja palan leipää minulle päivän eväiksi ja lähti kisapaikalle. Me Kirpun ja Narun kanssa nukuttiin iltapäivään saakka, käytiin varovasti vähän ulkona, nukuttiin lisää, käytiin toistamiseen ulkona ja nukuttiin taas. Päivä meni oksentamatta ja muutenkin pikkuhiljaa olo muuttui vähemmän kurjaksi. Iltapuolella aloin jo laitella leivänmurusia suuhuni sillä ajatuksella, että jos haluan radalle saakka selvitä sunnuntaina, on pakko alkaa syödä jotain. Sari toi kisoista palatessaan mahatautiselle sopivia eväitä lisää, lähinnä nestemuotoisia. Illan mittaan alkoi olla varsin päättäväinen olo sen suhteen, että radalle sunnuntaina mentäisiin - ihan sama tuliko tulosta vai ei, mutta väliin en halunnut SM-kisastarttiamme jättää. Yksilökisaan voi mennä vaikka tuupertumaan radallekin, joukkueen tulosta ei viitsi riskeerata kun on hyvä varakoirakko käytettävissä.

Tämmöisissä tunnelmissa vietettiin joukkuepäivä - paitsi että pääasiassa silmät kiinni :)

Iltakävelyllä rannalla saattoi jo vähän naurattaakin

Sunnuntaina reippaasti ylös sängystä ja aamupalalle. Join lasillisen mehua ja söin kaksi lusikallista kaurapuuroa sekä yhden sulhaspiirakan - varmaan kuitenkin enemmän kuin koko edellisenä päivänä yhteensä... Kirpun rataantutustumisryhmä oli yhdentoista jälkeen, joten ihan kauhean aikaisin ei onneksi tarvinnut olla liikkeellä.

Minien hyppäri vaikutti mukavan etenevältä, oikeastaan aika helpoltakin. Valitettavasti siellä joutui myös juoksemaan pitkiäkin pätkiä, mikä ei ehkä minun tilanteessani ollut paras mahdollinen juttu. Uskomatonta mutta totta, selvittiin radasta ilman virheitä ja melko hyvällä suorituksellakin. Pari käännöstä valahti (lähinnä ensimmäisten putkien välinen sekä ihan lopun välistäveto) ja keppejä edeltäneen välistävedon valitsin tehdä pidemmän kautta oman liikkumisen minimoimiseksi, mutta ei siellä oikeastaan hätäpäivää ollut eikä mitään isompaa katastrofia tapahtunut. Sisulla temmottiin rata alusta loppuun, vaikka kuolema meinasikin korjata varsinkin loppuvaiheilla. Maalissa Kirppu kainaloon ja suoraan kentältä ulos puiden keskelle puhaltamaan. Lähemmäs tunti taisi mennä, että tärinät loppuivat.

Video hyppäristä alla, Sarille kiitos kuvaamisesta.

Finaaliin lähdettiin sijalta 53 - nollia minien hyppärillä tuli yhteensä 85, eli mistään vaikeasta radasta ei tosiaan ollut kyse. Finaaliratakaan ei mitenkään mahdottomalta tuntunut, vaikka tarkkuutta siinä vaadittiin kyllä alusta loppuun saakka. Pääasiassa yritin tehdä meille mahdollisimman nopeat ohjausvalinnat, ainoastaan keppejä edeltäviin pyörityksiin valitsin hitaammat varman päälle -ohjaukset mieluummin kuin sellaiset, joissa onnistuminen olisi minun liikkumisestani kiinni. Ongelmitta meni tämäkin rata ja virheettömällä suorituksella päästiin maaliin. Puomi oli vähän hitaan tuntuinen ja keinulta sain käskyttää koiraa pari-kolme kertaa pois ennen kuin lähti liikkeelle, mutta linjat olivat hyvät ja koiran into kohdillaan. A:n kontaktia en katsonut ja se jää videollakin pimentoon, mutta virhettä ei tullut ja rytmi oli sen verran vauhdikas, että kahdella laukalla taisi tulla.

Kuntoni kesti finaaliradan yllättävän hyvin. Lähtökarsinoissa olo oli heikko ja radan jälkeen piti taas lyhistyä hetkeksi puiden siimekseen toipumaan, mutta ratasuorituksen aikana en huonoa oloa muistanut tai tiedostanut.

Videosta kiitos kuvaajalle Hannalle sekä kameran omistajalle Sarille :)

Kisan jälkeen Kirpun lopullinen sijoitus oli 19. kahdella ratavirheettömällä suorituksella. Finaaliradan ihanneaika oli tiukahko ja aikamme painui pari sekuntia yliajan puolelle, mutta sijoitukseen tämä ei vaikuttanut ainakaan oleellisesti. Ihan parasta mahdollista vauhtia Kirppu ei finaaliradalla kulkenut, mutta en kyllä tiedä oltaisiinko nykykunnolla saatu tuota reilua kahta sekuntia kurottua millään. Oikein tyytyväinen täytyy olla suorituksiin ja lopputuloksiin etenkin, kun sunnuntaiaamuna hotellista lähtiessäni asetin tavoitteeksi saada hyppäriltä edes hylkäyksen poisjäännin sijaan :)

Kirppu finaaliradalla (kuva: Sirpa Saari)

Kirppu finaaliradalla (kuva: Sirpa Saari)

Sunnuntai-maanantaiyöksi jäätiin vielä Eedeniin ja maanantaina aamiaisen jälkeen lähdettiin ajelemaan Sarin kanssa peräkkäin etelään. Yhden pysähdyksen taktiikalla mentiin ja kotona oltiin ihmisten aikaan. Loppuviikkoon mennessä vointi ja ruokahalukin olivat palanneet normaaleiksi, joten aika vähällä sairastamisella lopulta pääsin ja jopa hyvin tuloksin selvittiin reissusta :)

Kisojen jälkeen ollaan käyty Kirpun kanssa muutamat treenit, joissa ollaan tehty lähinnä rataa rennolla mielellä ja ilman minkäänlaista pilkun viilaamista. Ilmoitin Kirpun muutamaan starttiinkin ensi viikonlopuksi loman aloituksen kunniaksi, mutta sen jälkeen pidetään varmaan pari-kolme viikkoa taukoa agilitysta kokonaan. Naru jatkanee pieniä treenailuja ainakin yksittäisten esteiden osalta, mutta mitään isompia treenisuunnitelmia ei sillekään kesäloman ajaksi ole.