lauantai 23. toukokuuta 2015

Taitava ja kaunis

Keskiviikkona Narun agilitytreenit. Tutustuttiin pussiin ensimmäistä kertaa, hyvin innostui siitä kuten kaikesta muustakin tähän saakka. Harjoiteltiin myös irtoamista ja kyllä irtosi :) Vähän tehtiin myös ratatreeniä. Aika paljon on vielä matkaa siihen, että tunnetaan toisemme kunnolla radalla, ja tietysti on vielä työtä tehtävä sen eteen, että koira on koulutettu sellaiseksi kuin mitä visioin. Ihan hyvin meni silti ja vauhtia ja intoa riittää kyllä, koiralla siis :) Rimoja putosi ratatreenissä pari-kolme - selittynee kokemattomuudella, mutta pistetään mieleen.

Jouduin jättämään Kirpun torstaitreenit väliin muiden kiireiden vuoksi ja Narun perjantain tokotreenit peruuntuivat HSKH:n toko-kokeen vuoksi.

Tänään lauantaina ajeltiin Narun kanssa Haminan KV-näyttelyyn. Tuomarina oli italialainen Alberto Cuccillato ja perroja oli vain seitsemän kappaletta. Kaikenlaisen sähläyksen seurauksena olin kehän laidalla vasta kaksi koiraa ennen omaa rotua, mutta ehdittiin niiden kahden koiran sekä viiden perrouroksen aikana järjestäytyä ja päästiin kehään. Naru esiintyi kuin unelma: seisottaminen ei ole juuri ongelma ollutkaan, mutta nyt irtosi liikutettaessakin kauniille raville eteeni, minun ei tarvinnut kuin roikkua perässä. Pomput säästi väliajoille ;) Narulle erinomainen, luokkavoitto (luokkansa ainoana) ja vielä SA. Toinen narttu ei paras narttu -kisaan päässyt, joten Naru oli lopulta paras narttu kera sertin! Uros (taisi olla myöskin juniori) voitti rodun ja Naru oli päivän VSP.
Well in type. Lovely feminine expression. Correct bite. Enough square in skull. Small in size. Well angulated. Good coat. Good typical movement.
Kylläpä on ollut hienot pari viikonloppua Narulle! Mietin koiraa näyttelyihin ilmoittaessani, että jos onnistuisi saamaan sertitilin jo nyt auki niin enempää ei voisi enää toivoakaan. Enemmän kuitenkin tuli toivomattakin ja nyt on Narulla jo kaksi sertiä ansaittuna. Ensi viikonloppuna matkataan vielä Tallinnaan näytelmöimään, mutta sen jälkeen voidaan enemmän kuin hyvillä mielin vaihtaa kesäisempään kampaukseen ja palata näyttelyhommiin joskus ensi talvena.

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

FI AVA

Kirppu teki Tuusulan kisoissa sunnuntaina tuplanollan ja sai viimeisen agilityvalionarvoon vaadittavan agilitysertinsä.

Tästä päivästä oli hytinä. Katsoin kisatkin sen mukaan, että tuomarina on sellainen, jolta ei olla vielä saatu sertiä. Tunne jatkui koko viikonlopun ja sunnuntaina iltapäivällä lähdin ajamaan kohti Tuusulaa sillä ajatuksella, että sertiä lähdetään hakemaan.

Ensimmäiseltä radalta hyvä nolla. Pysäytin puomin, koska se oli heti alussa enkä ollut valmis sitä juoksuttamaan vain siltä varalta, että tehtäisiin nolla - etenkin, kun puomin ja A:n kontaktien erottelu on nyt työn alla. Nopea pysäytys joka tapauksessa, ei siihen istuskelemaan jääty. Sijoitus nollalla kolmas, kakkossijasta jäätiin kaksi kymmenystä ja osanottajia oli 29 eli yksi lisää olisi tiennyt sertin siirtymistä kolmoselle saakka. Totesin tuloslistan äärellä kisojen toimitsijana toimineelle tuttavalle, että ei auta kuin tehdä lisää nollia.

Toiselle radalle lähdin tappoasenteella. Hienolla nollalla maaliin, yksi käännös vähän valui, muuten ei juuri parannettavaa jäänyt. Puomi tällä radalla toiseksi viimeisenä esteenä ja nyt juoksutin tietysti läpi. Sijoitus tällä radalla toinen ja voittaja oli jo valio, joten serti siirtyi meille.

Hyppärille ei oikein enää riittänyt potkua, joten hylly siltä melko alkuvaiheilta.

Siinä se nyt on, Kirpun uran iso tavoite on saavutettu. Ura ei silti hetkeen vielä ole ohi, vaan matka jatkuu. Muutamat SM-kisat olisi Kirpun kanssa vielä tarkoitus kisata ja eiköhän se hyppyvalionarvokin vielä viimeistellä. Jotenkin on nyt sellainen kutina, että saattaa meidän uran parhaat ajat olla vielä edessäpäin :)


sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Treeniä, näyttelyä, akupunktiota ja lisää näyttelyä

Viime viikon keskiviikkona 6.5. oli Narun ensimmäiset ryhmätreenit :) Tehtiin alkuun rallirataa, jolla testattiin sekä estevetoisuutta että ohjauksen seuraamista. Tosi hyvin meni molempien osalta - Naru etenee mukavan itsevarmasti (vaikka vielä saa mun puolestani tykittää rohkeammin ja varmasti ajan mittaan tulee niin tekemäänkin), mutta seuraa myös kääntöjä hyvin kevyesti. Myös rengasta treenailtiin ja tarjoamisen kautta ja naksun avulla saatiin hyvin onnistumisia, vaikka aiemmin kehyksellisen renkaan kanssa on mennyt vähän höpöilyksi. Ihanasti Naru keskittyi tekemiseen kun oli sen aika ja vapauden koitettua viiletti lelunsa kanssa kamalaa vauhtia ympäri kenttää :)

Jäähkälenkillä Naru kävi lutraamassa kaikki Ojangon ojat. Ei riittänyt enää kahlailu saati ojan reunalla fiilistely, vaan otti oikein vauhtia ja loikkasi niin, että laskeutui aina keskelle ojaa. Kirppu kuumenee aina muiden vesileikeistä ja tälläkin kertaa jahtasi Narua pitkin pusikoita jokaisen ojakäynnin jälkeen, oikea viisasten kerho.

Sateinen ja ojainen kaunotar
Torstaina 7.5. vuorostaan Kirpun viikkoryhmän ensimmäiset treenit, jossa tehtiin perustekniikkaharjoituksena välistävetoja, takaakiertoja ja serpentiiniä. Meillä tietysti suurin osa ajasta meni välistävetojen työstämiseen ja siihen halusinkin panostaa, kun ovat niin selkeä heikko kohta minulla. Talvella käyttöön otettu peruuttelutekniikka saatiin toimimaan hyvin näillä useilla peräkkäisilläkin välistävedoilla, kun vaan oikea rytmi löytyi.

Treenin lopuksi käytiin vielä hallissa tekemässä puomia ja A:ta sekaisin. Kaikki puomit pysähtyi tosi hienosti riippumatta siitä, tehtiinkö samalla kierroksella ensin A-este vai ei. A:t juoksi myös hyvin muuten, mutta sillä kerralla kun puomi tehtiin ensin, mietti selvästi pysähtymistä A:llakin. Kokonaisuudessaan kuitenkin hyvät juoksut, varmaan paras yksittäinen treeni tähän mennessä.

Naru kävi myös hallissa jatkamassa rengastreeniä - hyvin meni! Vaihdoin naksupalkaksi heitetyn lelun ja sillä tuli ihan uudenlaista kipinää.

Perjantaina 8.5. oli Narun toko-kurssin ensimmäinen kerta. Katsottiin kouluttajan kanssa perusasentoa ja muutettiin sen paikkaa hieman taaemmas. Pienen makustelun jälkeen tuntui oikeastaan paremmalta tuo muutaman sentin taaempi paikka. Omatoimisesti harjoiteltiin takapäänkäyttöharjoitteena myös vadin ympäri pyörimistä etutassut vadin päällä. Lopuksi paikallaolot, tein tällä kertaa istuen kun on meillä vahvempi. Hyvin pysyi, olisinko käynyt kerran palkkaamassa välillä.

Lauantaina 9.5. suunnattiin Narun sekä Neo-iskän ja omistajansa Ullan kanssa näyttelyyn Mikkeliin. Naru esiintyi oikein kivasti, sai hyvän arvostelun ja tulokseksi sileän erin ja luokkansa ainoana luokkavoiton sekä kehotuksen kehittyä lisää :) Tuomarina oli Helin Tenson.
Selvä sukupuolileima. Hieman pitkältä & matalaraajaiselta vaikuttava narttu, jolla hyvin kaunis pää ja korvat. Hyvä kaula. Hieman pitkä selkä. Hyvä eturinta & rintakehä. Erinomaiset kulmaukset. Rodunomaiset liikkeet. Erinomainen turkinlaatu.
Tämän viikon maanantaina käytiin Waltterin kanssa YESsillä akupunktiossa. Akupunktiosta on selvästi hyötyä Waltterille, mutta hoitojen välejä ei olla onnistuttu kasvattamaan halutulla tavalla ja lääkärimme epäili, että Waltterin iän takia ei ehkä tulla onnistumaankaan. Tämän johdosta hän päättkikin lennosta opettaa neuloittamisen minulle, jotta voidaan kokeilla, josko pystyttäisiin pitämään vaikutus paremmin yllä kotihoidoilla. Tunnin vastaanottoaika venyi 2,5-tuntiseksi, kun käytiin läpi neulojen käyttöä ja oikeiden kohtien löytämistä sekä harjoiteltiin. Nyt alkuun kokeillaan neulojen laittoa parin viikon välein ja katsotaan, miten vaikuttaa Waltteriin.

Pikakurssi akupunktioon.


Tiistaina Kirpun tehis-treenit, Jenna kouluttamassa. Mukava ja sujuva rata, ei kauheasti ohjausjuttuja hiottu vaan enemmänkin katsottiin A:ta ja tehtiin rataa ratana. A:lla pientä haparointia alkuun, mutta otettiin väliin joitakin etupalkattuja suorituksia ja alkoi taas kulkea ihan hyvin. Itsellä oli jotenkin puhti ihan pois niin fyysisesti kuin henkisestikin, mutta ihan hyviä ratasuorituksia saatiin aikaiseksi tilanteeseen nähden. Alla video yhdestä kierroksesta.


Treenien jälkeen käytiin vielä Narun kanssa hallissa tekemässä rengasta ja muutama toisto puomia.

Narun treenit keskiviikkona peruuntuivat kouluttajan kiireiden takia ja Kirpun treenit torstaina kisojen takia.

Torstaina hurautettiin Narun kanssa Tuomarinkartanoon palveluskoirien erikoisnäyttelyyn. Tuomarina Lena Danker ja perroja ilmoitettu 11 kpl, joista kuusi Caraydan-koiraa. Naru oli aika vallattomalla päällä ja liikutettaessa vietti suurimman osan ajassa ilmassa jossain vyötäröni korkeudella :) Tuomarilta tuli tiukkoja ohjeita esittämiseen niin minulle kuin muillekin kehässä olleille ja saatiin koirat kulkemaan jotakuinkin tuomarin toivomalla tavalla. Narusta tuomari tykkäsi kyllä ja Naru voittikin luokkansa (yhteensä kolme koiraa) erinomaisella ja SA:lla ja sijoittui paras narttu -kisassa toiseksi puolitätinsä jälkeen saaden vara-sertin.
15 kk, feminiininen tyttö, jolla oikeat mittasuhteet. Oikeat linjat päässä. Niukka purenta. Hyvät lavat, hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Oikea rintakehän muoto. Sopiva luusto. Oikea karvanlaatu ja kihara. Liikkuu hyvällä askelmitalla silloin, kun keskittyy.
Perjantaina taas Narun tokot. Katsottiin kouluttajan kanssa jääviä. Nämä meillä kaikki vaiheessa, mutta jotain ajatusta kuitenkin. Kotitehtäväksi saatiin harjoitella kuuntelua (Naru tarjoaa mielellään maahanmenoa kaikkeen, vaikka istumisenkin käskyllä osaa) sekä liikkeen tuomista pikkuhiljaa mukaan ensin peruuttamalla, sitten sivuttain liikkumalla ja pikkuhiljaa siitä normaaliin seuraamiseen kääntymällä. Lopuksi otettiin paikkamakuu, jossa keskittymisen mestari ja mallioppilas Naru aiheutti sekasortoa saamalla kaksi karataan-ja-juostaan-ympäri-kenttää -hulluuskohtausta. Vissiin oli sitä mieltä, että johan tuota makailua on tälle treenille tehty riittävästi :)

Tokon jälkeen käytiin vielä hallissa, Kirppu teki muutaman toiston keppejä etupalkalla ja Naru keinua. Otettiin jokunen toisto ihan kokonaisenakin, toimi jotenkin paremmin näin kuin niin että laskeutuu kolisevan pöydän päälle tai että minä häsään jarruttelemassa keinahdusta. Työtä tuossa toki on vielä kaikin puolin jäljellä.

Eilen lauantaina vuorossa puolestaan näyttely Raumalla. Matkasuunnitelmat olivat vähän muuttuneet siitä mitä ne olivat kun koiraa ilmoitin ja olin ihan kahden vaiheilla, lähdenkö ollenkaan. Tulin kuitenkin ostaneeksi perjantaina niin hyvät eväät, että pakkohan se oli reissuun lähteä niitä syömään :) No onneksi mentiin! Naru esiintyi todella hyvin, liikuttaessakin malttoi pääasiassa ravata loikkimisen sijaan eikä myöskään kytännyt minua liiaksi. Unkarilaistuomari Attila Czeglédi ihastui Naruun suuresti, kehui sitä hyvin lupaavaksi ja tekikin siitä VSP:n sertin kera.
Pretty bitch with excellent proportions & very nice static balance. Sweet head expression. Very well made front. Excellent ribcage & topline. Excellent rear angulations. Lovely coat. Lovely temperament. Absolute clean & easy mover.
Tämä omistaja oli yhtä hymyä kehäkäynnin jälkeen. Ihanasti esiintynyt Naru ja hieno tulos hyvässä seurassa!

Sopisiko suukko? (kuva: Sari Mäkelä)

kuva: Sari Mäkelä

Osataan ravata (kuva: Sari Mäkelä)

Jotta ei totuus unohtuisi :) (kuva: Sari Mäkelä)

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Kesää kohti

Ulkokausi pyörähti käyntiin tällä viikolla, kesä on tulossa! Maanantaina kävin kouluttamassa omaa ryhmääni ja eilen oli vuorossa toinenkin koulutuskeikka, mutta tänään pääsen vihdoin itse treenikentälle. Naru treenaa pienessä junnukoirien ryhmässä keskiviikkoisin, Kirppu kilpailevien ryhmässä torstaisin (ja lisäksi tehiksessä joka toinen tiistai kesäkuun loppuun) ja Narulla on vielä toko-treenitkin perjantaisin touko-kesäkuun ajan. Kiirettä pitää, mutta voi miten kivaa päästä ulkokentille ja erityisesti Narun kanssa ryhmään!

Kirppu on käynnistellyt kisakautta muutamassa kisassa. Juoksu-A ei oikeastaan ole ihan kisavalmis vielä, mutta kisakentille on pikkuhiljaa joka tapauksessa suunnattava ja koska lisäksi uskon, että Kirpulla avain parhaisiin juoksuihin on itsevarmuudessa niin kisattavakin on, jotta oppii luottamaan, että kisaradallakin A:n saa juosta.

Lauantaina 11.4. kisattiin oman seuran kisoissa Ojangossa. Agilityradalla pelkkä A:n suoritus tähtäimessä ja sillä tavoitteena, että ei pysähdy - tyylillä ei muuten väliä eikä edes sillä, osuuko kontaktille vai ei. Ihan hyvin juoksi, ei näyttänyt harkitsevankaan pysähtymistä. Puomilla Kirppu sitten sovelsi tätä uutta juoksutaitoaan ja pompotteli myös puomin kontaktin läpi ja sen jälkeen väärälle esteelle. Aika hyvin on erotellut nämä treeneissä, mutta kisoja edeltävinä parina viikkona ei kyllä taidettu paljon puomia tehdä.

Hyppärillä oli kaikenlaista hauskaa putkikuviota, jotka ilmeisesti aiheuttivat sen verran hämmennystä että hyllyjä tuli todella paljon. Valitsin hieman valtavirrasta poikkeavat ohjaukset ja toimivat kyllä meille oikein hyvin. Kepeilleviennissä hermo petti ja painoin liian aikaisin päälle, mikä sai Kirpun oikaisemaan toiseen tai kolmanteen väliin. Lopputuloksena harmillinen vitonen, jota ilman oltaisiin kyllä kisattu tosissamme kisan voitosta ja hyppysertistä.

Nyt lauantaina ajeltiin Lohjalle, jossa myöskin ohjelmassa agirata ja hyppäri. Tällä kertaa selvästi edellistä kisa-A:ta epävarmempi suoritus - tuli harjan jälkeen muutaman askelen ravaten ja loppuosan sitten laukalla ja pysähtymättä jatkoi matkaa. Tehtiin tosi hyvän tuntuista rataa loppuvaiheille saakka, sitten onnistuin yhden takaakierron jälkeen hukkaamaan koordinaatit täysin ja vein Kirpun seuraavan esteen ohi. Tämmöisiä nolouksia minulle tapahtuu onneksi aika harvoin, mutta kai se oli joskus taas koettava.

Hyppärillä myös hyvä draivi ja tosi hyvää rataa tehtiin ihan viime hetkille saakka. Sitten kolme estettä ennen loppua Kirppu yritti oikaista suoraan maaliin - kuumeni jo lähdössä juuri meitä ennen menneiden Sarin ja Riian vinkuleluleikeistä ja näytti tuumaavan, että nyt on sopiva hetki mennä hakemaan pallo siskolta pois :) Sain vielä käännettyä maalilta pois ja kaarratettua parin ylimääräisen hypyn ympäri takaisin oikealle radalle ja loppujen lopuksi päästiin virheittä maaliin.

Sunnuntaina kaksi agirataa Purinalla. Tosi hyvät ja rennot A:n juoksut molemmilla radoilla - ensimmäinen edelleen kolmella laukalla, mutta toinen taisi jo olla kahden laukan suoritus tai ainakin sinne päin :) Puomilla epävarmuutta pysymisessä, en tosin ole ihan varma kummalla on suurempi ongelma tässä, Kirpulla vai minulla. Nyt seuraavina viikkoina joka tapauksessa on tähtäimessä A:n ja puomin treenaaminen ristiin, jotta erottelu tulee Kirpulle selvemmäksi. En haluaisi kauheasti alkaa huomautella puomista kisoissa, koska se taas väistämättä vaikuttaa koiran itsevarmuuteen A:lla.

Muutenkin sunnuntain radat tuntuivat hirmuisen hyviltä, kaiken kaikkiaan homma tuntuu meillä nyt toimivan aika mukavasti. Ensimmäisellä hylly hypyn ohituksesta muutama este ennen maalia (taas...), kun oma rytmi sekosi puomilla, kun koira ei jäänyt kunnolla. Toiselta radalta oikein hieno nolla! Oma liikkuminen vähän kankeaa parissa käännöksessä, mutta kokonaisuudessaan tosi hyvä suoritus meiltä. Hirmuisen hyvä aloitus kisavuodelle kaiken kaikkiaan, olin pääosin tyytyväinen kaikkiin viikonlopun ratoihin ja se on aika paljon se.