Omatoimisissa ollaan tehty jonkun verran keppejä - ei mitään ihmeellisyyksiä, lähinnä otettu toistoja kiertokulmista, niissä kun Kirppu on alkanut jonkun verran löysäillä eli ei oikein jaksaisi taivuttaa itseään ensimmäiseen väliin. Vetämällä menee yleensä oikein, sisäkaarelta ohjaten ei keskity yhtä hyvin. Hassua, että nuo ulkokaarivedot ovat Kirpulla aina olleet sekä avo- että kiertopuolen tiukoissa kulmissa vahvempia ja virheet tulevat todennäköisemmin sillä normaalisti helpommalla tyylillä.
Vastakäteen reagoimista (eli ohjaajaa kohti tulemista) ollaan myös treenailtu sekä yksittäisinä, että suht' yksinkertaisissa kuvioissa. Hyvin ollaan päästy asiassa eteenpäin, mutta paljon on vielä tekemistä. Ratapätkissä näitä pitää erityisesti treenata paljon ja erilaisissa kuvioissa. Omatoimisissa ollaan toistaiseksi tehty vain takaakiertotyyppisissä tilanteissa, välistävedot ovat vielä aloittamatta lukuunottamatta tämän viikon ryhmätreenejä, joissa niitä tuli vastaan. Vaikeaa oli...
Ryhmässä ollaan käyty pariin otteeseen, yhdet treenit jäivät välistä pitkäksi venähtäneen työpäivän vuoksi. Mukavia treenejä ovat olleet - kiva on ollut päästä tekemään rataa, kokeilemaan vähän erilaisia vaihtoehtoja kuvioihin sekä hiomaan jotain yksittäisiä paikkoja. Kirppu on toiminut tosi hyvin ja ollut hirmuisen innokas, tietysti.
Viime viikolla käytin molemmat koirat fyssarilla. Waltterilla ei mitään ihmeempää - vähän vinoutta lantiossa ja pientä jumia siellä-täällä. Mennään uudestaan tarpeen mukaan, Waltteri ei enää treenaa satunnaisia hupihyppelyitä enempää, joten mitään syytä kuukausittaisille käynneille ei ole. Kirpulla oli lanneosassa jäykkyyttä ja arkuutta, nämä Anna sai käsittelyllä hyvin auki ja kotiläksyksi saatiin muutaman päivän levon lisäksi selkää avaavia jumppaliikkeitä sekä venytyksiä. Kirpulle otin seuraavan ajan helmikuun lopulle.
Kirpun tukkaa ollaan laiteltu vähän (paino sanalla vähän) ja nyt viikonlopuksi suunnataan Narvaan yrittämään Viron sertiä. Tyypillisestä laiskottelusta huolimatta tukka on nyt paremmassa kunnossa kuin messareissa. Karva on aavistuksen nihkeän ja kiillottoman oloista, mutta ainakin sitä on riittävästi. Luulisi Kipin kelpaavan viikonlopun tuomareille tai edes toiselle, ei sen kaikesta huolimatta pitäisi trimmistä jäädä kiinni.
![]() |
| Tämmöistä meillä - köllitään sohvalla ja katsellaan Victoria Stilwelliä |
