sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Strategisia mittoja

Naru tänään 10 viikkoa, korkeutta 27cm, painoa 4,2kg. Otettiin Sarin kanssa 10-viikkoiskuva samalla, kun kuvattiin juuri vuoden täyttänyttä Tellua.

Naru 10 viikkoa

Silmät tummumassa, ilme edelleen totinen :)

Muuten on vietelty aika rauhallista päivää enimmäkseen kotosalla. Waltterin trimmausurakka on sentään aloitettu :)

Loikoilua kotipihalla

Pentupuuhia ja kisaepätoivoa

Parin viikon tapahtumat taas muisteltavana...

Toissaviikon sunnuntaina oli tarkoitus mennä Narun kanssa katselemaan HSKH:n epiksiä Vuokkosille, mutta eipä siellä oikein mitään meininkiä ollut katseltavaksi. Leikittiin sitten yhdellä tyhjällä kentällä pieni hetki ja sen jälkeen suunnattiin Porttipuiston Mustiin & Mirriin pentutreffeille. Paikalla oli pari 3-4-kuista chihupentua sekä yksi 3-kuinen maltankoira, jossain vaiheessa seuraan liittyi myös hieman Narua vanhempi labbis. Treffailu pentujen kesken oli enemmän rauhallista tutustumista ja puuhastelua kuin leikkimistä, chihut eivät oikein 8-viikkoisen ipanan leikkiinkutsuille lämmenneet ja pari muuta kaveria taasen olivat ujolla päällä. Ihan kiva keikka kuitenkin.

Pentutreffailua (kuva: Porttipuiston Musti ja Mirri)

Viime viikon tiistaina tehtiin Sarin kanssa reilun tunnin tallustelu Vaaralan metsään ja uittopaikalle, minulla mukana Naru ja Sarilla Chili-sheltti. Naureskeltiin Sarin kanssa että miten voi olla mahdollista, että kaksi vannoutunutta, suorastaan paatunutta, walesiharrastajaa lähtee yhdessä lenkille mukanaan sheltti ja vesikoira :) Kaikkea sitä näkee kun vanhaksi elää. Chili ja Naru tekivät kivasti tuttavuutta, kunnon leikkiäkin alkaa varmaan syntyä kunhan Naru kasvaa sen verran, että pysyy Chilin vauhdissa.

Kalvapöllö ja nalukelä

Viime viikon keskiviikkona päivällä käytiin Maunulassa lenkillä ja leikkimässä, testailtiin Narun kanssa erilaisia leluja. Kaikki kelpasi :) Hyvin hahmottaa jo pitkällekin heitetyn lelun ja lähtee perään. Illalla Kirpun ryhmätreenit Vuokkosilla. Naru taas ensin halliin leikkimään, kuten on jo tavaksi tullut ;) Kävi myös syömässä "päivä"ruokansa hallissa sisällä muiden koirien treenatessa ja möykätessä. Käyntien lomassa tuli muuten todettua, että reilun kahdeksan viikon iässä pentu on keksinyt, että on kivempi kävellä hallia kohti kuin sieltä poispäin :) Kirpun treenit ok, vähän oma keskittyminen hukassa ja huolimattomuusvirheitä siellä sun täällä. Vire pysyi hyvänä ja oltiin tällä kertaa tarkkoja, ettei tehdä liikaa. Eka pätkä varsinaista treeniä, tokalla pätkällä koko rata kolmessa osassa, namikippopalkat jokaisesta.

Maunulan pelloilla

Maunulan pelloilla

Lauantaina Kirpulla kolme starttia Purinalla. Ei nyt meinaa tulla kisaamisista mitään, keskittyminen ei ole koiralla taaskaan kohdallaan ja sen seurauksena tulee pikkuvirheitä, joita ei treeneissä tulisi. Eniten edelleen kepeillä, helpoissakin jutuissa. En tiedä vaikuttaako myös vieraampi kenttä/halli (vaikka onhan Kirppu Purinallakin treenannut), kun oivalsin kisojen jälkeen, että syksyn kaikki nollat tulivat Vuokkosilla. No muuallakin pitäisi kyetä normaaleihin suorituksiin, joten ei kai auta muuta kun kisata lisää ja mieluusti enimmäkseen muualla kuin Vuokkosilla.

Naru tepasteli kisapaikalla ja sai ansaitsemaansa huomiota :) Pääsi mm. kiipeilemään Annan poikien päällä, ihanaa kun kisakenttien reunoilta löytyy "koiravarmoja" lapsia, joihin pentu on turvallista tutustuttaa :) Hallissakin piti käydä kisoja katsomassa, mutta ei koskaan päästy sinne saakka, kun matkan varrelle osui aina taputtelijoita :) Kirpun starttien jälkeen Naru pääsi vielä painimaan Rantakankaan Ellun 10-viikkoisen sakupennun Sokan kanssa ja ihan mukavat painit viipottimet saivatkin lopulta aikaiseksi.

Maanantaina olin Oitissa mummuni 90-vuotisjuhlilla ja koirat mukana, autossa tietty pääasiassa. Lapset pyöri auton ja erityisesti Narun häkin ympärillä ahkerasti ja pääsihän Naru välillä pihallekin vähän hypiskelemään lasten kanssa. Illalla tehtiin vielä lenkki harjulla. Tarkoitus oli kiertää 2,5 kilometrin mittainen pururata koirien kanssa, mutta pakko oli kurvata reitiltä pois, kun Naru löysi sisäisen jäljestäjänsä ja lähti humpsuttamaan pentulaukkaa nenä maassa ja korvat lörpättäen tietä pitkin välittämättä yhtään siitä, missä me muut mentiin. Kiltisti tuli aina kutsusta takaisin ja sitten hetken päästä lähti uudelleen. Kerran päätin katsoa, missä vaiheessa muistaa itse katsoa taaksepäin, mutta siinä vaiheessa, kun pentu oli irronnut satakunta metriä edelle ja katosi pois näköpiiristä alamäkeen, petti minulla hermo ja kutsuin takaisin... Oikaistiin sitten metsän poikki reitin loppupuoliskolle, sielläkin oli jostain jäljestä kiinnostunut, mutta piti enemmän kontaktia ja jokaisesta omatoimisesta kontaktinotosta kyllä sitten palkkasinkin.

Erikoinen eläin! Ei jäänyt ihan ainutkertaiseksi tämä jäljestysepisodi vaan samaa on ollut ilmassa tuon jälkeenkin. Ilmeisesti on lähtenyt kaikilla kerroilla seuraamaan hyvin tuoretta ihmisen jälkeä, kerran selvästi meidän omaa, koska jäljesti vasta kun tultiin samaa reittiä takaisinpäin. Kuulolla on silti aina ollut, jos vaan olen kutsunut. Seuraillaan...

Tuttu näky nykyään: Naru liehittelee Waltteri-setää

Metsänpeikko (joojoo, edelleen trimmaamatta)

Ihanin Kirppu

Keskiviikkona jätettiin Kirpun treenit väliin, kun tilalle tuli muuta menoa. Illalla käytiin Narun kanssa vielä Ojangossa vähän leikkimässä ja naksuttelemassa ulkokentällä. Ensimmäiset pöhinät tulivat iltahämärissä Ojangossa (yhdelle ohi juoksevalle koirakolle sekä kentällä pönöttäneelle lasten leikkitraktorille) ja vielä myöhään illalla kotipihallakin keksi puhkia jotain, mitä luuli pihalla nähneensä. Täytyypä ehkä kuljetella tuota hämärissä ulkona vähän aikaisempaa enemmän.

Torstaina kävin treffaamassa Kirpun prinsessatyttöä Essiä kotonaan, katseltiin samalla vähän trimmijuttuja. Ihana, kiltti tyttönen se on, kerrassaan ihana :) Kiitosta vaan Essin perheelle audienssin järjestämisestä! Kuvia en tajunnut ottaa... Ehkäpä seuraavalla kerralla sitten.

Perjantaina oli vuorossa toiset pentutreffit Oppen ja Essin kanssa Purinalla. Oppen kanssa Naru sai ihan kivat painit aikaiseksi, Essin kanssa taitaa ainakin vielä olla vähän liikaa koko- ja vauhtieroa eikä yhteistä säveltä oikein vielä löytynyt. Tarkoituksena olisi tapailla jatkossa säännöllisesti, joten uutta yritystä vaan :)

Pentumellakka - Naru, Essi ja Oppe

Naru ja ilme :)

Painijaiset auringonlaskun aikaan - Naru ja Oppe

"Olen söpö, anna nami."

Eilen lauantaina tehtiin Sarin kanssa kisareissu Hausjärvelle, minulla mukana Kirppu kisakaverina ja tietysti Naru turistina. Kirppu jatkoi samalla häiriintyneellä linjalla kuin tähänkin asti, tuloksena ensimmäiseltä radalta ensin keppivirhe ja sitten hylly, toiselta alkuun kielto (ohjausvirhe), myöhemmin hylly ja lopussa taas höpöilyä, mm. A:n harjalla pällistelyä... Kepit sentään oikein tällä kertaa. Tämä höpötauti ei tosiaan taida parantua kuin kisaamalla, ei vaan ole kovin motivoivaa juuri nyt. Plääh.

Naru tepasteli mukana parit lämppä- ja jäähkäkävelyt ja lisäksi kävi parit pienet hyppelyt hallin ympäristössä ja tietysti pari kertaa hallissakin. Ulkona teki pikkuisen lenkin Sofi-sheltin kanssa ja hallissa ehti vähän treffailla viikon vanhempaa pentulaatikkokämppistä Hutia. Ihmisiä kävi paljon palluttelemassa ja Naru tykkää kyllä, mutta ei ole yli-innostunut, kuten walesi olisi :) Samaten osoittaa kiinnostusta muita koiria kohtaan, mutta ei liikaa, eikä häiriinny niiden läsnäolosta vaan tarvittaessa keskittyy kyllä nameihin ja leikkiin. Kerrassaan kivan oloinen kaveri ainakin tässä vaiheessa: avoin, rohkea ja hirmuisen taistelutahtoinen, mutta samalla järkevä ja keskittymiskykyinen, omalla tavallaan jopa rauhallinen ainakin terrieripenikkaan verrattuna. Ihan sitä mitä tilasinkin, tykkään kovin :) Vaan ehtiihän tuon vielä moneen kertaan pilatakin ;)

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Ensimmäinen viikko

Olen kahden viikon pentulomalla, joten tässä on mukavasti aikaa puuhailla pieniä juttuja pennun kanssa sekä ennen kaikkea oleilla ja tutustua toisiimme. Pentu on asettunut taloon jo tosi hyvin ja on muutamassa päivässä muuttunut puuhakkaasta riehakkaaksi :) Helppo tapaus tuo on kuitenkin ainakin toistaiseksi vielä ollut.

Pentu haettiin siis sunnuntaina, nouto oli sovittu puoleksipäiväksi. Soile lähti ystävällisesti kuskiksi, että pystyin itse toimimaan pennun sylinä kotimatkan ajan. Pentu oli sopivasti pöhnässä ensimmäiset pari minuuttia, sitten loput matkasta huusi kuin syötävä :D Rauhoittui vasta, kun auto pysähtyi ja hypättiin ulos. Vein ensin pennun yksin kotiin ja annoin tutustua hetken aikaa asuntoon. Soile toi sen jälkeen Waltterin ja Kirpun autosta, päästettiin ne yksi kerrallaan olkkariin, jossa pentu ja minä oltiin pentuaitauksessa. Olin ajatellut, että Waltteri ilahtuisi ensin ja sitten päivän-kahden kuluttua olisi jo väsähtänyt koko pentuun, ja Kirppu taasen järkyttyisi ensin ja sitten päivän-kahden kuluttua leppyisi. Ei mennyt ihan niin. Waltteri örisi ja hurisi heti ensinäkemältä, ei ilahtunut sitten niin ollenkaan eikä ole tähän päiväänkään mennessä juurikaan osoittanut lämpeämisen merkkejä, leikkii vaan ettei pentua ole olemassakaan. Kirppu sen sijaan tuijotti pentua silmät suurina ja hapankaali-ilme naamallaan muutaman minuutin, sitten rentoutui silminnähden ja seuraili pentua enemmän uteliaana. Sunnuntai-iltana hoidin iltalenkitykset niin, että pentu pääsi yksitellen molempien kanssa ulkoilemaan ja sehän meni ihan mukavasti, Waltterikin oli selvästi rennommalla asenteella ulkona kuin kotona.

Ensimmäinen yö meni hyvin, pentu on saanut nukkumapaikakseen Waltterin ison kevythäkin, joka on varustettu karva-alustalla, parilla huovalla (pediksi) sekä leluilla ja pureskeltavilla, ja sijoitettu sänkyni viereen. Hämmästyttävän vähän kitisi yön aikana, oikeastaan vaan nukkui tai puuhasteli hiljakseen omiaan.

Näky ensimmäisenä yönä

Seuraavana päivänä tehtiin jo aamulenkki koko porukalla ja siitä lähtien pentu on muutenkin saanut olla vapaasti isojen kanssa aina, kun olen itse paikalla tilannetta vahtimassa. Alkupäivinä tuli muutama yksittäinen lennätys, mutta ei mitään, mikä olisi aiheuttanut kenellekään traumoja. Muutaman päivän jälkeen ei ole tullut kuin satunnaisia murahduksia tai ärähdyksiä silloin, kun pentu käyttäytyy isojen silmissä sopimattomasti. Pääsääntöisesti annan isojen sanella rajat pennulle ja luotan siihen, etteivät niiden reaktiot ole ylimitoitettuja. Ihan mistä tahansa ei kuitenkaan ole niidenkään lupa öristä vaan joku järkevä syy siihen on oltava. Tai no Kirppu ei mitään turhia puhisekaan, mutta Waltteri saattaa rutista pennulle pelkästä kävelemisestä väärään suuntaan tai kytätä pentuaitauksessa olevia luita ja leluja... Voihan kärttyinen vanha ukko! No uskoo kyllä hyvin, kun käsken lopettaa.

Sisäsiisteyshommat etenevät niin hyvin kuin nyt tuommoisen alle kaksikuisen kanssa voivat. Tekee mielellään ulos ja melkeinpä lirauttaakin joka kerta, kun saa maata tassujensa alle, kakkoja suorastaan panttaa ulos sen mitä nyt pystyy. Se, kuinka paljon vahinkoja sattuu sisälle, onkin sitten ihan siitä kiinni, miten hyvin hoksaan viedä ulos oikeilla hetkillä. Nyt kun liikuskelee enemmän ja puuhailee välillä omiaan toisessa huoneessa, en ihan yhtä hyvin enää osaa arvata oikeita hetkiä kuin ihan ensimmäisinä päivinä, mutta kyllä silti valtaosa tarpeista tulee joka päivä ulos.

Tiistaista lähtien ollaan jo kuljeskeltu katselemassa suurta maailmaa ja pentu on ollut tosi reippaana joka paikassa. Autoilu sujuu hyvin ja pienetkin kitinät ovat jo jäämässä pois. Eläinkauppoihin ollaan tehty useampi käynti, Ojangossa ja hallissa ollaan oltu pariin otteeseen ja yksi metromatkakin ollaan ehditty jo tehdä. Myös Pähkiksessä ollaan käyty kertaalleen treffaamassa vanhempiani ja veljeni perhettä. Kaikkialla on liikkunut rohkeasti ja tavannut ihmisiä mielellään - ihailijoita on nimittäin riittänyt ;) Pentu on myös hirmuisen leikkisä ja jos nyt parhaat leikit ollaankin edelleen saatu aikaiseksi omassa olohuoneessa niin kyllä tuo on halunnut ulkona ja hallissakin tarttua leluun.

Juurikaan mitään ei olla vielä opeteltu. Tänne-kutsun otin käyttöön heti ensimmäisenä päivänä ja siihen vastaa tosi hyvin, tulee miljoonaa aina kutsun kuullessaan :) Toki muutenkin pysyttelee lähettyvillä ja siitä ja kontaktista muutenkin palkkailen paljon. Naksutin on opeteltu ja sen vahvistamiseksi treenailtu katsekontaktia ja targettia. Hihnakävelyä on vähän treenailtu ja pari kertaa on nyt ollut "oikeasti" hihnassa mm. eläinkauppakeikoilla. Muuten kulkee vapaana ja tarvittaessa kainalossa. Joitain arkisia tapoja, kuten istumista lenkiltä sisään tultaessa, olen "alustanut" strategisilla palkkauksilla ilman mitään vaatimuksia :) Korviin ollaan kurkisteltu, silmiä tiirattu ja hampaita kopeloitu silloin tällöin ja trimmauspöydälläkin pentu on käynyt pariin otteeseen.

Viimeisinä päivinä pentu on selvästi alkanut olla leikityksen tarpeessa - haastaa isoja leikkiin minkä kerkeää, mutta ei ole saanut niitä vielä mukaan. Kirppu on pariin otteeseen jo harkinnut leikkiin ryhtymistä, mutta on aina toennut ennen kun leikkiin asti on päästy :) Leikkiseuran haussa ollaan siis käyty parilla pentutreffeillä. Eilen koirakoulun pentuleikkikoulussa Narusta ei ollut leikkijäksi - vieras paikka ja vieraat, sopivan kokoiset mutta vähän vanhemmat, pennut ilmeisesti olivat yhdessä liikaa ja pentu tyytyi mieluummin seurailemaan menoa sivummalta ja tutustumaan ihmisiin. Tänään treffattiin Oppe-veli ja samassa pentulaatikossa hetken asustanut viikon vanhempi sukulaistyttö Essi Purinan maastoissa ja tällä kertaa maistuivat leikit Narullekin. Urvahti tosin selvästi kavereita aikaisemmin ja viihtyi sen jälkeen enemmän joko omillaan tai ihmisten kanssa, loppuvaiheilla sitten palasi taas hetkeksi leikkeihin mukaan. Eiköhän näitä treffejä saada järkkäiltyä lisääkin - onneksi sisaruksia ja sukulaisia jäi muutama pääkaupunkiseudulle ja vielä aktiivisiin perheisiin.

Oppe (vasemmalla) ja Naru

Oppe alla, Naru päällä, Essi tarkkailee

Hirmuisen kiltti ja helppo pentu tuo on ollut ainakin vielä. Reipas, iloinen ja touhukas, mutta tosi kontaktinhakuinen ja hyvin kuulolla. Ja ahne kuin mikä! Keskittymiskykyä ja fokusta on myös hämmästyttävän hyvin tuon ikäiseksi, joten pienten asioiden opettelu sujuu mukavasti ja sekä koira että omistaja nauttivat. Jos nyt jotain huonoa pitää jo tässä vaiheessa sanoa, niin telkien taakse joutuessaan tuo on hemmetin pahaääninen :) Sen sijaan vapaana ollessaan tassuttelee etenkin väsyneenä hiljalleen perässäni ja heti, kun pysähdyn, käy varpaitteni päälle makaamaan, itse suloisuus :)

Auuu-auuu-auuuuuuuuuu!

Syyttävä katse

Unoset varpaiden päälle kääriytyneenä

Treenikuulumisiakin on. Tiistaina käytiin Ojangossa päivälenkillä ja tekemässä pikkutreeni. Naru ensin tutustumassa halliin ja syömässä siellä nameja, sitten Kirpulle pieni keppitreeni. Otettiin samantyyppisiä tiukkoja kiertokulmia kuin se, missä vedin Kirpun lauantain kisoissa ohi. Nyt painoin paljon selvemmin päälle ja lähetin sitten miten aikaisin tahansa hakemaan keppejä niin aina meni oikein. Nyt vähän uskoa, kun vastaava tulee seuraavan kerran kisoissa vastaan.

Keskiviikkona Kirpun ryhmätreenit myöskin Vuokkosilla. Tälläkin kertaa otin Narun halliin hetkeksi ennen treenivuoron alkua. Tehtiin taas pieniä namijuttuja ja leikittiin, pentu kun kävi itse poimimassa maahan heittämäni lelun matkaan ja lähti hurisemaan ympäriinsä sen kanssa :) Kirpun treeneissä tehtiin vauhdikasta rataa, jossa törmättiin tällä kertaa vähän kaikenlaisiin pieniin ongelmiin. Isompi ongelma oli tiukka avokulma kepeille, jota en saanut toimimaan sitten niin millään. Otettiin loppujen lopuksi verkko avuksi ja tehtiin muutama toisto pelkkiä keppejä namikippopalkalla, tämän jälkeen oli tämäkin temppu muistunut taas Kirpun mieleen :) Muutkin pikkuvirheet saatiin muistaakseni toistoilla korjaantumaan. Pitkä treeni oli, vaikka tehtiin kahdessa pätkässä, ja Kirpulla herpaantui jo keskittyminen sen verran, että paineli kertaalleen naapurikentälle tarkistamaan tilannetta... Kouluttaja sillä puolella ajoi sen tehokkaasti pois ja tulikin sitten vihellellen takaisin. Väsymyksestä huolimatta vauhti pysyi suht' hyvänä treenien loppuun saakka ja vaikka lelupalkka ei ihan lopussa enää hotsittanutkaan niin hallin ulkopuolella kerjäsi sitä taas normaaliin tapaan.

Pääsiäisenä oli tarkoitus kisata paritkin kisat, mutta jotenkin pääsi taas parit ilmoajat livahtamaan ohi. HAUn kisoihin Purinalle ehdin sentään ilmoittautua eli lauantaina olisi sitten kolme agirataa tarjolla.

Kirppu Ojangossa

torstai 10. huhtikuuta 2014

Taustaa

Narun kotiutuminen on sujunut oikein mukavasti ja eilen, kolme päivää luovutuksen jälkeen, se alkoi jo näyttää siltä kuin mielestään asuisi täällä :) Waltteri ja Kirppu eivät erityisesti ole pennusta innostuneet, mutta hyväksyvät sen olemassaolon ja yhteiselo onnistuu ilman suurta draamaa.

Mutta miten meille tuli tällainen narukerä?

Olen halunnut espanjanvesikoiraa suurinpiirtein siitä saakka, kun ATD:n treenikentälle 2006-2007 rantautui tulinen, omapäinen ja taistelutahtoinen espanjatar Aida. Aidan omistaja Kaisi oli noihin aikoihin aloittamassa omaa kasvatustyötään ja tarkkaan suunnitelmia ja pentueita seurailin ja pohdiskelin, josko meillekin tuollainen jossain vaiheessa muuttaisi. Ennen Kirpun tuloa mietin pitkään rotua, mutta päädyin lopulta siihen, että yksi walesi saisi vielä tulla ennen kuin olisi vuorossa Jotain Muuta. Muistan, kuinka Kirpun tullessa syksyllä 2008 sovittiin Kaisin kanssa, että palataan asiaan viiden vuoden kuluttua :)

Rotuhaaveet eivät ehtineet vuosien varrella muuttua, mutta toki pari kertaa oli terrieritytön - walesin tai parsonin - liittyminen laumaan lähellä. Kuitenkin Kirpun pennusta luopumisellekin yhtenä syynä oli se, että seuraavan koiran ei pitänyt olla walesi. Espanjanvesikoira ei ollut ainoa rotuvaihtoehto, mutta erinomaiset harrastusominaisuudet, helpon kotikoiran maineen, minun makuuni ideaalin koon sekä terveen perusrakenteen omaavana koirana pysyi koko ajan listan kärkipäässä. Vesikoiran hankintaa puolsi myös se seikka, että tiesin, mistä sen ottaisin :)

Noin vuosi sitten alkoi pentukuume vihdoin nostella päätään. Vesikoiraan olin päätymässä ja jonain touko- tai kesäkuisena päivänä kirjoitinkin Kaisille sähköpostin kyselläkseni pentusuunnitelmista. Sähköposti jäi tuolloin kuitenkin vielä lähettämättä, koska päätös Kirpun astuttamisesta oli jo tehty ja ajattelin, että ennen sitoutumista muuhun olisi syytä katsoa, pystynkö luopumaan kaikista Kirpun pennuista. Elokuussa Kirppu ultrattiin tyhjäksi ja samalla sinetöityi päätös olla käyttämättä sitä enää jalostukseen. Muutaman viikon nieleskelin pettymystäni, mutta syyskuun loppupuolella, muutama päivä ennen Kirpun 5-vuotissyntymäpäivää, kaivoin sen keväisen sähköpostin esille, päivitin ajan tasalle ja painoin lähetä-nappia.

Syksyn mittaan vaihdettiin hiljalleen ajatuksia. Kaisilla oli muutama pentue tuloillaan/suunnitteilla ja näistä suositteli paria eri yhdistelmää minulle. Tammikuussa pääsin tutustumaan molempiin äitiehdokkaisiin sekä pariin muuhun yhdistelmien taustalla olevaan koiraan. Äitikoirista Hurma, joka oli tuossa vaiheessa jo astutettu, miellytti reippaalla ja avoimella olemuksellaan suuresti ja kun toisen nartun pennutus oli siirtynyt syksyyn, alkoi päätös olla sillä selvä. Helmikuun puolenvälin paikkeilla Hurma synnytti kolmen uroksen ja kolmen nartun pentueen, joten enää ei tarvinnut kuin odotella, minkälaista mönkijää niistä kasvaisi. Viiden viikon ikään mennessä kasvattajan silmä oli iskeytynyt pieneen, rohkeaan ja taistelutahtoiseen ruskeaan narttuun - samaan, joka jo kolmeviikkoisena tallusteli ympäriinsä pentulaatikossa ja kiskoi housunpunttejani samalla, kun muut nukkuivat läjässä :) Kasvattajan fiilis vahvistui viimeisten kahden viikon aikana ja niin "ruskuainen" valikoitui muuttamaan minun laumaani. Naruksi ristimäni pentu haettiin kotiin heti 7-viikkoisena ja totuttelu uuteen elämään pääsi alkamaan.

Caraydan Piperrak "Naru", ikä 7 viikkoa (kuva: Ulla Virtanen)

Naru 7 viikkoa (kuva: Ulla Virtanen)

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Naru

Meille muutti eilen tällainen:


Naru on 7-viikkoinen espanjanvesikoiratyttö, viralliselta nimeltään Caraydan Piperrak. Ensimmäinen vuorokausi on mennyt oikein mukavasti, toki pikkuinen on vielä vähän pallo hukassa ja territ sopivan järkyttyneitä :) Sen verran hyvin kikkurakarva on kuitenkin otettu vastaan, että tulkitsen sille myönnetyn vähintäänkin väliaikaisen oleskeluluvan Waltterin ja Kirpun puolelta ;)

Lisää tarinaa tulokkaasta tulossa myöhemmin, nyt pitää vähän kiirusta :)

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Luottamuspula

Ojangon kisoista tuloksena kahdelta agiradalta keppivitoset ja hyppäriltä höpönolla. On tällä ohjaajalla taas luottamisongelma kepeillä...

Ensimmäisenä agilityrata, ihan sopivan mukava profiililtaan. Lähdettiin tekemään rentoa suoritusta, tarkoitus oli muutenkin tänään lähinnä palautella mieleen, miltä kisaaminen tuntuu. Tosi hyvin menikin sinne puoleenväliin saakka, sitten tiukasta kiertokulmasta kepeille vetämällä, no vedin omaan vellihousutyyliini yli ja irrotin kepeille liian myöhään, jolloin Kirppu ajautui vähän ohi ja päätyi toiseen väliin. Ei muita ongelmia ja hyvät kontaktit, hyvä into sekä ok-tuntuinen vauhti.

Hyppärillä suht' varma nolla. Minä töpeksin pariin kohtaan tosi kököt käännökset, mutta kun ei Kirppukaan mitenkään erityisen kovassa vedossa ollut (taisi jälleen heijastella minun asennettani, näinhän se aina tekee) niin ei sitten ehtinyt väärille esteillekään...

Viimeisellä radalla oli taas vähän enemmän asennetta ainakin alkupuoliskolla, putkiinmenoissa ainakin Kipi metelöi kuten asiaan kuuluu. Kepeillä irtosin itse sivuun, tämänhän Kirppu kestää hyvin - paitsi että nyt omaan pieneen mieleeni hiipi kesken keppien ajatus, että mitäs jos ei kestäkään? Pieni epäröinti omassa liikkeessä ja Kirppu tuli kolmanneksi viimeisestä välistä ulos. Muuten ihan hyvä ja varma rata tämäkin.

Tyhmää tehdä aina keppivitosia koiralla, jolla oikeasti on hyvät kepit. Eipä tule näitä treenattua tarpeeksi, kun joutuu itse kisoissa epäröimään. Ja kai sitä Kirpun itsenäisyyttäkin voisi kepeillä entisestään lisätä, ettei olisi niin herkkä minun töpeksimisille. En nyt kuitenkaan ole varsinaisesti huolissani tästä, varmasti sekä oma tuntuma että koiran varmuus taas paranee, kun saadaan enemmän startteja alle.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Huoltoviikko

Treenailtu on, en vaan oikein enää muista mitä ja miten... Ryhmätreeneissä kuitenkin tehty pääasiassa rataa. Kirppu ei ole ollut ihan parhaassa vireessä - tosi innolla aina lähtee tekemään, mutta sammuu nopeasti ja sen jälkeen tekee kyllä, mutta väsyneemmin eikä lelutkaan oikein enää kelpaa. Namipurkille irtoaa kyllä. Tätä jatkunut nyt muutaman viikon ja pistää vähän miettimään, mikä on vikana. Ehkä nyt ensimmäiseksi epäilisin valeraskautta, ajankohta ainakin osuisi sen kanssa yksiin. Muuten en kyllä ole valeraskausoireita havainnut, ihan on oma itsensä, mutta onhan se toisaalta aina. No jos se on sitä niin kai sen pitäisi kohtapuoleen jo helpottaakin - katsellaan.

Sunnuntaina kävin katselemassa parin sortin pentusia sekä Waltterin Kuutti-mummoa, joka täytti pari viikkoa sitten jo 16 vuotta - samoin kuin Kirpun mummo Ruttu. Illalla sain Kirpun trimmittyä paksusta karvasta. Waltteri on vielä paksummassa, se olisi tarkoitus hoidella kevätkuntoon mahdollisimman pian.

16-vuotias High Flyer's Rhapsody eli Kuutti-mummo
Maanantaina käytin Kirpun fyssarilla. Löytyi tavanomaisia pieniä etupään jumeja, mutta ei oikeastaan muuta mainitsemisen arvoista. Ei siis ainakaan selitystä nihkeilylle treeneissä - en tosin oikeastaan sellaista odottanutkaan, koska en ole huomannut liikkumisessa mitään poikkeavaa.

Keskiviikkona tämän viikon ryhmätreenit ja tehtiin vauhdikasta rataa. Mielenkiinnolla lähdin katsomaan, onko trimmauksella ja/tai fyssarikäynnillä vaikutusta jaksamiseen, mutta enpä osaa oikein sanoa. Teki ihan reippaasti kyllä hommia, mutta ei parhaalla mahdollisella temmolla ja lisäksi täysin hiljaa. Ei sammahtanut ihan yhtä pahasti kuin edellisillä kerroilla, nyt tosin myös pidettiin paremmin huolta, että lopetettiin ajoissa.

Huomenna mennään pitkästä aikaa kisoihin, olen ilmoittanut Kirpun Ojankoon kolmeen starttiin. Vähän jännittää, miten kisailu pikkuhömelölle taas maistuu 5,5 kuukauden kisatauon jälkeen, kun käynnistyminen oli syksylläkin niin hidasta. No nyt on sentään takana säännöllistä treeniä ja kisatkin kisataan kotihallilla, joten ehkäpä Kirppukin muistaa, mistä on kysymys :) Tosi kiva on joka tapauksessa päästä taas kisaamaan.

Tämmöiset turrikat vielä viikko sitten