Pikakelaus lokakuulta helmikuulle... Kamera ei ole viimeisten kuukausien aikana juurikaan kädessä ollut, joten valtaosa kuvista on taattua kännykkälaatua.
Waltteri elelee rauhallista 12,5-vuotiaan eläkeläisen elämää. Lokakuun puolessavälissä oli uusi "selkäepisodi": Waltteri meni liikuntahaluttomaksi, olisi halunnut vaan nököttää paikoillaan eikä nousta ylös ollenkaan. Kipukohta löytyi alaselästä samoilta paikkeilta kuin aiemminkin. Kipulääke ja fysioterapia auttoivat akuuttiin vaivaan, mutta samaan syssyyn varasin Annan suosituksesta ajan akupunktiolääkärille. Ensimmäinen aika YESsin Anna Hielm-Björkmanille saatiin vasta tammikuulle, mutta sen jälkeen ollaankin käyty säännöllisesti kun hoidosta tuntuu olevan apua. Tällä hetkellä edellisestä käynnistä on melkein kaksi viikkoa ja vanhuuden oireet alkavat taas hiipiä takaisin, kuten odotettavissa tässä vaiheessa onkin. Seuraava aika on varattu viikon päähän.
Herraeläimen trimmaus tammikuun alussa tapahtui osin nyppimällä, osin koneella. Enää en viitsi vanhaa kovin paljon seisottaa pöydällä, joten jatkossa varmaan turvaudutaan yhä enemmän koneeseen. Tiukkaa kyllä teki konettaa, trimmauksen aloittaminen venyi viikkoja kun en vaan meinannut pystyä.
 |
| Pappa odottelee vuoroaan YESsin odotushuoneessa |
Kirpun elämä on loikoilua, lenkkeilyä ja agilitya - tässä järjestyksessä :) Lokakuussa käytiin vielä yhdet kisat ja saatiin niistä yksi nolla eli noloa mutta totta - yksi jäi vielä uupumaan ensi kesän SM-nollista ;) Sairastelin itse loppuvuodesta paljon ja treenejä jäi välistä, mutta nyt vuodenvaihteen jälkeen ollaan päästy taas vauhtiin. Juoksu-A -projekti ollaan potkaistu jälleen kerran käyntiin ja nyt tuntuu, että se tehdään loppuun saakka eli viedään kisaradoillekin. Useiden kokeilujen, pohdintojen ja keskustelujen jälkeen päädyin jonkinasteiseen luomuversioon eli juoksutan koiraa täyskorkean A:n yli etupalkalle ilman mitään varsinaisia vaatimuksia ja yritän poimia suorituksista ekstrapalkattaviksi ne, jotka ovat erityisen hyviä. Takana on nyt neljä treenikertaa tällä metodilla ja ihan lupaavalta näyttää kokonaisuudessaan. Kirjoittelen A-projektista ehkä pidemmin jossain vaiheessa, jos ehdin, muistan ja jaksan.
Narua en kauheasti agilityhommiin vienyt loppuvuodesta, kun oli pitkässä turkissa näyttelyiden takia. Lahden ja Helsingin pentunäyttelyistä saatiin luokan kakkossijat kera KP:n, messarien junnuluokista lauantaina EH ja sunnuntaina ERI, JUK4. Messarin jälkeisellä viikolla lähti kikkuran tukka ja samalla vaihtui väri kauniista tummanruskeasta aikuiselle perrolle tyypilliseksi maantienväriseksi - nyyh! Nyt saa taas kasvatella turkkia keväälle, josko sitten huhti-toukokuussa taas käytäisiin muutama näyttely ennen kesätukkaan vaihtamista.
 |
| Naru Lahden pentunäyttelyssä 26.10. (kuva: Ulla Virtanen) |
 |
| Naru Messukeskuksen ulko-ovella joulukuussa |
Kauniin neitosen koko on nyt asettunut 40,5 senttiin ja paino lienee 11 kilon paikkeilla. Painoa varmasti tulee vielä lisää kropan kehittyessä. Naru on ollut koko kasvunsa ajan hirmuisen sopusuhtainen ja olemukseltaan tasapainoinen ja nyt kun se on aikuisen mitoissa, en edelleenkään keksi sen rakenteessa mitään moitittavaa. Tämä miellyttää tietysti silmää ulkonäöllisesti sen lisäksi, että on tosi tärkeää sekä koiran yleistä hyvinvointia että tulevia harrastusten rasituksia ajatellen.
Ensimmäinen juoksu alkoi ennen joulukuun puoliväliä. Nuori nainen itse oli asiasta hyvin innostunut ;)
 |
| Naru marraskuussa, ikä 9 kuukautta |
 |
| Naru marraskuussa, ikä 9 kuukautta |
Vuodenvaihteen jälkeen on Narukin päässyt keskimäärin kerran-pari viikossa hallille puuhastelemaan. Edelleen ollaan enimmäkseen keskitytty esteosaamiseen. Puomin kontaktin kanssa ollaan päästy tosi hyvin eteenpäin ja samaa 2on-2off -tarjoamista ollaan jo siirretty keinullekin. Keppikujan juokseminen aloitettiin viikko-pari sitten, takana on nyt muutama treenikerta ja vähän olen jo kaventanut kujaa niin, että hieman joutuu koira taipumaan makkaralle keskellä. Jotain "ratamaista" treeniä (tarkoittaen ainakin kahta peräkkäistä estettä) ollaan myös tehty melkein jokaisella kerralla, mutta tyypillisesti vain muutama este ja 1-2 toistoa. Ihan tuo alkaa jo tuntua pieneltä agilitykoiran alulta.
Kevään toko-kursseille ei Narun kanssa päästy, joten se puoli on nyt hieman jäissä. Omatoimisesti tehdään sen verran kun jaksetaan, ilman sen suurempia paineita. Tokoilu on Narun kanssa tosi kivaa, mutta vaatisi kyllä enemmän omatoimista treenaamista enkä tiedä miten saan sitä itsestäni irti ainakaan jos ei ole ohjattuja treenejä, joissa pitää käydä näyttämässä että ollaan tässä viikon mittaan harjoiteltukin ;)
Muuten Narun kanssa menee hyvin ja se on edelleen kaikin puolin ihana, tietysti :)
 |
| Näin ihana aina aamuisin :) |
Nestille ei sen kummempaa edelleenkään. 15 vuotta tulee mittariin tässä kuussa ja hyvin menee :)
 |
| Nesti kyläilemässä lokakuussa |
Tänään käytiin Ojangossa lenkillä ja treenaamassa. Tärkeimpänä tällä hetkellä on tietysti Kirpun A-projekti, kun sillä on jonkinlainen takaraja siinä mielessä että huhti-toukokuussa pitäisi jo olla kisakunnossa. No Kirpun treenit jäivät kuitenkin treenimättä, koska lenkillä ensin ontui muutaman askelen oikeaa etujalkaa, sitten unohti sen ja varttitunti myöhemmin vuoti verta vasemmasta etutassusta. En ihan pystynyt vuotokohtaa paikantamaan, mutta veikkailen olevan peräisin kynnestä, koska vuoto oli niin runsasta ja koska leikkasin kynnet juuri ennen lenkille lähtöä. Siinä vaiheessa joka tapauksessa totesin, että treenaamiset jätetään tänään Kirpun kanssa väliin. Nyt illalla liikkuu edelleen vähän epäpuhtaasti eli katsellaan tilannetta pari päivää; jos paranee niin palaillaan normaaliin elämään ja jos ei niin aletaan miettiä lääkärikeikkaa.