Pimeetä menoa

Vantaalle on tullut syksy! Kaunista on ja vain muutaman asteen plussalla oleva lämpötilakin kelpaa vielä minulle, mutta pimeäksi alkaa mennä. Parin viikon päästä siirrytään talviaikaan ja aurinko laskee jo pian neljän jälkeen - apua! Heijastinliivit ja valopannat ovat jo käytössä, nyt pitäisi vielä löytää jostain hyvä otsalamppu sen vanhan tuikun tilalle, jonka teho riittää valaisemaan noin kaksi askelta eteenpäin.

Eilen keskiviikkona oli Kirpun ryhmätreenit Vuokkosilla. Omatoimipuoliskolla tehtiin U-putkesta kääntymistä taaksepäin. Näissä omana kriteerinäni on, että ohjaajan on oltava ulkokaarella ja putkensuun ohi. Tällä ohjauksella kääntyi jokaisella toistolla oikein, toki palkkakin oli odottamassa. Talven treenattavien asioiden listalla onkin erilaisten putkikääntymisten testaus ja tämä treeni palveli sitä tavoitetta hyvin.

Kouluttajan kanssa tehtiin simppeliä neljän esteen vauhtipätkää, jossa treenattiin kakkosen ja kolmosen väliin puolenvaihtoa persjätöllä, valssilla ja takaaleikkauksella. Persjätöt ja valssit hyviä, mitä nyt ajoituksia vähän hiottiin molemmissa ja ohjauslinjaa valsseissa. Takaaleikkauksissa sain hyvistä linjausyrityksistä huolimatta Kirpun ensimmäisillä kerroilla kääntymään liian tiukasti ja ottamaan viimeisenä esteenä olleen putken väärästä päästä. Leikkaus oli niin loiva, että onnistuminen vaati lopulta sen, että käskytin putkeen jo kakkosella ja lähdin itse leikkaukseen vasta, kun Kirppu oli lukinnut putken.

Tänään torstaina tehtiin oma treeni Ojangossa ulkokentällä. Tarkoitus oli jatkaa A:n työstämistä sekä tehdä samankaltaisia putkikääntöjä kuin eilen ryhmätreeneissä.

Aloitettiin kontaktitreenillä. Ei mennyt niin kuin elokuvissa... Laitoin bumpperin vähän harjan alapuolelle laskevalle osuudelle edesauttamaan harjan ylittämistä reippaalla loikalla. Ensimmäiset toistot ok, sitten kolmannella tai neljännellä Kirppu osui bumpperiin niin, että se lähti vierimään alas ja löi juuri alastulopaikkaan hienosti pysähtynyttä Kirppua pyllylle. Yritettiin uudelleen; nyt Kirppu ei meinannut tulla koko bumpperin yli (jäi patsastelemaan harjalle), mutta uskaltautui lopulta ja sai palkaksi uudelleen bumpperin päälleen. Tämän jälkeen heitin koko bumpperin pois, jonka jälkeen Kirppu tuli hiipimällä koko laskevan osuuden. Jätettiin homma sikseen ja tehtiin muuta välillä. Treenin lopuksi otin muutaman vauhtitoiston ilman bumpperia tai etupalkkaa, ihan vaan hetsaten ja nopeasti vapauttaen. Meni jo vähän paremmin eli toivoa on, että A:n suoritus ei ole kokonaan rikki...

A:lla suoritettujen Kirpun pelottelun ja palauttelun väliin tehtiin putkijuttuja. Kokeilin samoja kuin eilen, molempiin suuntiin, sekä käskyttäen (koiran ollessa putkessa) että ääneti. Halusi aina ampua ulos putkesta aika kovaa eli käännökset eivät hyviä, mutta tuli putken ulkoreunaa ulos ja valitsi suunnan aina oikein eli lukee kyllä ohjauksen. Kokeiltiin myös se toinen vaihtoehto eli koiran päästäminen edelle putkeen ulkokaarelta ohjaten ja näissäkin kääntyi aina oikein eli sisäänpäin.

Jäähkälenkillä Kirppu otti vielä pienet nopeusharjoitukset, kun heppalaitumelta ampaisi pupu matkaan ja Kipi tietysti perään. Yritin kutsua hyvällä ja pahalla sekä pillillä, mutta turha toivo, sinne painui ja kovaa. Reissu ei onneksi kestänyt minuuttia kauempaa, sitten Kirppu porhalsi takaisin melkein samaa vauhtia kuin oli mennyt. Waltteri oli onneksi fleksissä, eikä kyllä huomannut jänöä muutenkaan. Sehän vasta olisikin ollut mukavaa keräillä kahta toisistaan lisävauhtia saavaa saalistajaa pimeiltä Ojangon pelloilta. Kirppukin kulki loput jäähkästä poikkeuksellisesti hihnassa, vaikka se näyttikin palattuaan unohtaneen koko pupun. Omistaja on koiraansa hitaampi palautumaan, vai pitäisikö sanoa toipumaan :)

Mulle tällaiset hetket ovat tosi rankkoja - järki sanoo, että koira ei mene pitkälle vaan palaa kyllä heti, kun on menettänyt näköyhteyden, mutta siitä huolimatta näen välittömästi sieluni silmin itseni viettämässä pimeitä, kylmiä ja epätoivoisia öitä etsimässä metsien syövereihin kadonnutta pientä koiraani. Olen melkein poikkeuksetta onnistunut välttämään nämä metsästysretket tyylillä silmät selässä koko ajan ja koirat hanskassa aina, jos en näe mutkan taakse. Nyt iltahämärässä oli ilmeisesti kuitenkin liian pimeää nähdä pupua ennen kuin se lähti liikkeelle ja toisaalta tarpeeksi valoisaa, että Kirppu huomasi sen, kun se pinkaisi tielle. Yritämme ottaa opiksi.