Tänään sunnuntaina tehtiin vähän jännempi lenkki Oittaalle. Ensimmäiset puoli tuntia pysyttiin tutuilla poluilla, sitten yritin vähän oikaista ja hetkessä oltiin hukassa. Onneksi mukana oli sekä GPS (kännykässä) että kompassi, puhumattakaan Waltterista, joka osaa navigoida suorinta tietä autolle umpimetsästäkin. Waltterin suuntavaisto ei pettänyt tälläkään kertaa, mutta loppumatkasta koettiin vielä jännittäviä hetkiä, kun Kirppu sai yht'äkkiä kauhean hyppelis-loikkelis-kohtauksen, sohotti ympäriinsä hetken ja sitten painui metsään näkymättömiin. Parin minuutin kutsumisen, kiljumisen, karjumisen ja pilliin viheltämisen jälkeen suuri metsästäjä pompotteli taas metsästä takaisin yhtä iloisena kuin oli lähtenyt... Ja joutui taas loppumatkaksi hihnaan.
Kymmenisen minuuttia myöhemmin törmättiin vielä vieraaseen koiraan, jonka olin nähnyt vilaukselta ennen Kirpun karkumatkaa. Jotenkin luulen, että tämä vauhdikas kaveri olikin se, joka oli Kirpun houkutellut reissulleen eli varmaankin näki sen vilahtavan ohi ja lähti perään. Oli miten oli, muutaman päivän sisään kaksi omatoimista reissua koiralta, joka ei ole koskaan ennen uskaltanut lähteä minnekään? Pistää vähän miettimään.
 |
| Ottaa voimille - suunnistaminen ja metsästäminen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti